Pääomasijoittaminen (riskisijoittaminen, venture capital) tarkoittaa sijoitusten tekemistä julkisesti noteeraamattomiin kasvuyrityksiin. Lisäksi yrityksiä tuetaan eri tavoin, jotta sijoitukselle saataisiin mahdollisimman korkea tuotto. Sijoitus on määräaikainen, esim. 3-7 vuotinen.

Sijoitukset tehdään pääosin suorina osakesijoituksina tai välirahoitusta käyttäen, eikä niille yleensä aseteta vakuuksia. Pääomasijoittajan pyrkimyksenä on kasvattaa yrityksen arvoa. Arvonnousu realisoidaan irtautumisessa, jolloin sijoittaja luopuu omistuksestaan.


Investoimme yrityksiin ja ihmisiin, joilla on samankaltaiset arvot kuin meilläkin. Näitä ovat:
· tahto kasvaa ja menestyä
· sitoutuminen
· pätevyys
· laatutietoisuus
· korkea liikemiesetiikka.

Haluamme olla ylpeitä sijoituksistamme ja niiden tarjoamista tuotteista tai palveluista. Täten tuotteiden tai palveluiden pitää olla laadukkaita, eivät saa rasittaa ympäristöä ja ovat eettisesti hyväksyttäviä. Haluaisimme, että sijoituksillamme olisi merkitystä - tarjoamalla arvokasta palvelua tuotteiden tai palveluiden käyttäjille tai kehittämällä jännittävää uutta teknologiaa. Emme häpeä myöntää haluavamme muuttaa maailmaa - edes vähäsen.

Haluamme omistaa yrityksestä merkittävän vähemmistöosuuden, jona pidämme 20 - 49 % osuutta äänivallasta. Lisäksi vaadimme yhden tai useamman yrittäjän, jolla tulee myös olla merkittävä henkilökohtainen osuus yrityksestä. Lisäksi yrityksellä voi olla muitakin yksityisiä tai julkisen sektorin sijoittajia, mutta johdolla pitää aina olla kohtuullinen osuus yrityksestä. Valvomme sijoitustamme säännöllisen raportoinnin ja hallitusedustuksen kautta.

Vencap sijoittaa suomalaisiin yrityksiin, mutta pääoma voidaan hyvinkin käyttää kansainväliseen laajenemiseen. Emme aseta rajoituksia yrityksen toimialan suhteen, kunhan potentiaali on vahva eikä se ole ristiriidassa perusarvomme ja visiomme kanssa.